Kiitos Arvo Pärt!

Home  /  Yleinen  /  Kiitos Arvo Pärt!

Kiitos Arvo Pärt!

14.9.2020Kommentit pois päältä artikkelissa Kiitos Arvo Pärt!

Kiitos oivalluksesta, jonka tintinnabuli-musiikkinne avasi minulle samana iltana, jolloin täytitte kahdeksankymmentäviisi vuotta.

Katsoin televisiosta Paul Hegemanin ohjaamaa dokumenttia Kiehtova Arvo Pärt! Vaikutuin dokumentin tunnelmasta, siinä esitetystä musiikista ja ennen kaikkea Arvo Pärtistä. Siitä, miten hän työskenteli nuorten Cello Octet Amsterdamin muusikoiden kanssa. Kuinka hän kuunteli, kuinka kauniisti ja rakentavasti hän heitä ohjeisti. Seurasin hänen keskittymistään, hänen ilmeitään. Samalla tunsin syvää surua siitä, etten tunne musiikkia. Vaikka pidän monenlaisesta musiikkista, koen että musiikin maailma on minulle pääosin tuntematon. Koulun musiikkitunnit eivät avanneet minulle mitään, tunsin itseni täysin ulkopuoliseksi. Ja vaikka äitini lauloi paljon silloin kun olin pieni, en rohkene itse laulaa. Pärtin musiikki on kuitenkin puhutellut minua kuten niin monia muitakin ympäri maailmaa.

Dokumentissa useat muusikot ja kapellimestarit kuvaavat suhdettaan Pärtin musiikkiin ja myös hänen sävellystensä kehittymistä. Ohjelman tekstityksessä näen sanan tintinnabuli. Pärtin kehittämä musiikkityyli on tunnettu ja myös minä sen tiedän. Ongelmani on se, etten koskaan muista koko termiä vaan käytän siitä vain alkuosaa ”tintin – ”. Loppuosan jätän sanomatta ja ajattelen, että kuulija osaa sen mielessään täydentää.

Kun näin sanan ohjelman tekstityksessä, mieleeni nousee yllättäen tilanne ensimmäiseltä luokalta. Seison pulpetin vieressä ja luen ääneen lukukirjan tekstiä. Taidan olla vähän ylpeäkin, koska tiedän osaavani lukea, olihan taitoa opeteltu paljon ennen kouluun menoa. Olin lukenut Aapista äitini kuunnellessa ja jos onnistuin hyvin, Aapiskukko muni yön aikana karamellin kirjan takakanteen kiinnitettyyn pieneen paperitaskuun. Osasin siis lukea, mutta luki-vaikeutta ei vielä silloin tunnettu.

Matto muuttui lukiessani madoksi. Opettaja naurahti ja korjasi virheeni ja kun muut tajusivat hassun sisällön, myös he nauroivat. En muista tilanteesta muuta, mutta tintinnabuli-sana herätti muiston ja avasi oivalluksen. Olen vuosikymmeniä vältellyt ongelmaa niin, että en koetakaan painaa mieleeni hankalalta tuntuvia sanoja. Olen pelännyt, että muistan ne väärin ja on ollut varmempaa kiertää tai sanoa sana epämääräisesti tai selittää sitä kysymyksellä ”miten se nyt menikään”.

Olen sen yhden pienen hetken takia varonut nolaamasta itseäni väärin sanomisella. Olen jättänyt opettelematta sanoja ajatellen, etten muista niitä tai en osaa sanoa. Joskus olen näissä tilanteissa huomannut keskustelukumppanin hämmästyneen katseen, mutta se on ilmeisesti ollut helpompi kestää kuin mahdollinen lapsuuden lukukokemuksen toistuminen. Siis se, että keskustelukumppanini purskahtaisi äänekkääseen nauruun!

Mietin, kuinka pienestä tapahtumasta voi seurata vuosikymmeniä kestävä tapa toimia. Kuinka haavoittuvia me voimme olla ja kuinka vaikea sitä on itse huomata. Niin nopeasti nousee vahva suojamuuri ympäröivää maailmaa vastaan. Joskus muuriin voi onneksi tulla halkeama, jonka kautta valo pääsee sisään ja näyttää kuinka pieni on asia, jota muuri suojelee. Nyt minun on aika purkaa tuo muuri ja opetella myös hankalilta näyttäviä sanoja uskoen, että voin ne oppia ja muistaa.

Musiikkina tintinnabuli on avaraa ja hengittävää. Sen kuunteleminen avasi oven muistamiseen ja asioiden yhdistämiseen. Pelkästään sanan näkeminen ei olisi siihen pystynyt. Tintinnabuli on oikeastaan hauskalta kuulostava sana.

 

Kuva: Eric Marinitsch (Arvo Pärt Centre)

 

 

 

Comments are closed.